Kategoria: Blogi
-
Varhaiskasvatuksen yksityistämistämiskehitys aiheuttaa huolta
Pidin alla olevan puheen valtuuston kokouksessa 13.11.2017. ”Kiitos puheenjohtaja, arvoisa valtuusto. Viime päivinä on paljon uutisoitu yksityisestä varhaiskasvatuksesta ja siitä syntyneistä voitoista. Varhaiskasvatus bisneksenä herättää varmasti oikeutetustikin kysymyksiä ja ajatuksia. Näkisin, että kumpaakin palveluntuottajaa tarvitaan, mutta missä kulkee yksityisten osuuden kipuraja? Etenkin kun kunnilla on edelleen lakisääteinen velvollisuus järjestää varhaiskasvatus, eikä sitä voi ulkoistaa yksityiselle. Kuten…
-
Ajatuksia kaupunginjohtajan talousarvioesityksestä
Kaupunginjohtaja julkaisi kaupungin talousarvioesityksen vuodelle 2018 viikko sitten. Tänään on kaupunginvaltuuston seminaari, jossa keskustellaan talousarviosta ja muutosohjelmasta, joka niin ikään julkaistiin viime viikolla. Talousarvioesityksessä on erityisen hyvää muun muassa panostukset sisäilmaongelmista kärsiville kouluille ja satsaukset mielenterveys- ja päihdepalveluihin. Investoinneissa ja tulevaisuuden suunnitelmissa näkyy mukavasti myös kehittämistoimenpiteitä Linnanmaan kampuksen osalta. Huolta minulle aiheuttaa talouden tasapainottamiseksi esitetyt…
-
Lasten kanssa työskentelevien rikosrekisterin tutkiminen laajennettava koskemaan viharikoksia
Puheeni vihreiden puoluekokouksessa 18.6.2017. ”Hyvät vihreät Rasismi ja viharikokset ovat valitettavasti osa jokapäivästä elämäämme. Lapset ja nuoret ovat niitä henkilöitä, joita meidän tulee todella suojella ja turvata heille syrjinnältä vapaa polku aikuiseksi. Haluan esittää teille rakkaat vihreät kysymyksen: Miten tämä onnistuu, jos lapsia ja nuoria opettaa henkilö, joka osoittaa rasistista käytöstä tai on jopa tuomittu…
-
Julkisissa tiloissamme piilee tikittävä aikapommi
Jopa 800 000 suomalaista altistuu erilaisille kosteusvaurioille ja homeongelmille. Useita kymmeniä tuhansia henkilöitä nämä ongelmat haastavat päivittäin. Erityisesti Suomessa tulee olla huolissaan koulujen, oppilaitosten ja päiväkotien sisäilmasta, sillä jopa kahdessa kolmasosassa kouluja, päiväkoteja ja oppilaitoksia ilmoitetaan esiintyvän sisäilmaongelmia. Voidaankin sanoa, että huonosti rakennetuissa rakennuksissamme piilee tikittävä aikapommi. Sisäilmaoireilu voi ilmetä nuhana, yskänä, hengitysteiden poltteluna sekä…
-
Pidetään Oulu houkuttelevana lasten, nuorten ja opiskelijoiden kaupunkina!
Oulu on keski-iältään Suomen ja koko Euroopan nuorin kaupunki. Oulussa on 68 000 alle 25-vuotiasta asukasta ja yli 25 000 korkeakouluopiskelijaa. Nuori ja osaava väestö tarjoavat Oululle valtavasti potentiaalia, mitä on hyödynnettävä kaupunki- ja aluekehityksessä paremmin. Taloustutkimuksen teettämässä korkeakoulujen imagotutkimuksessa Oulun yliopisto jää tunnettuudessa reippaasti alle korkeakoulujen keskiarvon. Tunnettuutta ja houkuttelevuutta tulee teroittaa sekä valtakunnallisesti…
-
Kohti lapsiystävällistä kuntaa!
Oulun kaupunki tavoittelee UNICEFin lapsiystävällinen kunta -tunnustusta. Tämä tarkoittaa, että Oulun kaupunki sitoutuu kaksi vuotta kestävään kehittämistyöhön lasten ja nuorten parhaaksi. Tavoite on hieno ja erityisen kunnianhimoinen, koska viimeaikaiset päätökset niin valtakunnallisella kuin kunnallisella tasolla ovat olleet kaikkea muuta kuin lapsiystävällisiä. Unicefin mukaan lapsiystävällisyys tarkoittaa kunnissa sitä, että lapsen oikeudet toteutuvat, lapsia ja nuoria kohdellaan…
-
Varhaisen puuttumisen keinot turvattava!
Lyhytnäköiset leikkaukset varhaiskasvatukseen – subjektiivisen päivähoidon rajaus ja ryhmäkokojen kasvatus – ovat lisänneet eriarvoisuutta ja heikentäneet niiden lasten osallisuuden, oppimisen ja kasvun mahdollisuuksia, joilla jo ennestään on joko synnynnäisenä tai muista syistä enemmän yksilöllisen tuen tarvetta. Tilannetta ei helpota, että vuoden 2015 kuusikkokuntien raportin mukaan Oulussa lapsia on eniten yhtä varhaiserityisopettajaa kohden ja samaan aikaan…
-
Tukea ja tulevaisuuden toivoa nuorille
Juuri julkaistussa OECD:n jäsenmaiden koulutusjärjestelmiä vertailevassa raportissa, Education at Glance (EAG), hälytyskellot laittoi soimaan se seikka, että syrjäytyneiden nuorten lukumäärässä Suomi on Euroopan unionin kriisimaiden joukossa. Suomi pärjää monella saralla keskitasoisesti ja paremmin, mutta raportin mukaan jopa viidennes 20-24-vuotias mies on ilman koulutuspaikkaa tai töitä. Oulussa on paljon nuoria, mikä on valtava potentiaali, mutta siinä…
-
Kolme ässää ja kaksi koota
Kirjoitin maaliskuussa julkaistun Ylkkärin kolumnissa pirullisesta ja haastavasta moniäänisyydestä. Kirjoitin vaalien alla rönsyilevästä koulutuspolitiikasta ja hyvin sarkastiseen sävyyn siitä, kuinka koulutuspolitiikasta käydään kiivasta keskustelua hyvin, tietoon pohjautuvien argumentein. Valitettavasti sarkasmi kolahti juuri oikeaan paikkaan. Hallituksen kolme ässää: Sipilä, Stubb ja Soini toimivat juurikin niin putkikatseisesti kuin moni pelkäsikin. Lisäksi näiden kolmen ässän puheet kahdesta koosta;…
-
Hankala ämmä vai päämäärätietoinen visionääri
Aika moni meistä on kuullut jossakin yhteydessä heiton – mihin sitä hiekkaa voi kaataa tai hiertääkö se hiekka? Kenelle nämä kysymykset sitten osoitetaan? Vastaus on aika selvä: hankalille ämmille. Mikä sitten on hankala ämmä ja onko meillä työyhteisöissämme tarkasteltavaa muun muassa sukupuolittuneiden käsitteiden ja mielikuvien kanssa. Jokaisella on elämän varrella useita erilaisia yhteisöjä, joista etsimme…