Juuri julkaistussa OECD:n jäsenmaiden koulutusjärjestelmiä vertailevassa raportissa, Education at Glance (EAG), hälytyskellot laittoi soimaan se seikka, että syrjäytyneiden nuorten lukumäärässä Suomi on Euroopan unionin kriisimaiden joukossa. Suomi pärjää monella saralla keskitasoisesti ja paremmin, mutta raportin mukaan jopa viidennes 20-24-vuotias mies on ilman koulutuspaikkaa tai töitä. Oulussa on paljon nuoria, mikä on valtava potentiaali, mutta siinä piilee myös vakava syrjäytymisuhka.
Suomen koulutukseen käyttämät resurssit ovat OECD:n keskiluokkaa. Jotta syrjäytymistä voidaan ehkäistä, tarvitaan enemmän panostusta nimenomaan koulutukseen, joka luo pohjan lapsen ja nuoren tulevaisuudelle. Meillä täytyy olla vahva ja kunnianhimoinen koulutuspoliittinen tahtotila siitä, että yksikin syrjäytynyt nuori on liikaa. Meidän tulee kehittää koulutusjärjestelmäämme kokonaisuutena, eikä yksi aste kerrallaan. Meidän tulee tunnistaa esimerkiksi se, että osallistuminen varhaiskasvatukseen ennustaa parempia oppimistuloksia vielä 15-vuotiaana.
Syrjäytyminen johtaa taloudellisesti ja sosiaalisesti ongelmallisiin olosuhteisiin, joista on huonot mahdollisuudet vapautua. Usein syrjäytyminen johtaa mm. päihdeongelmiin ja ylivelkaantumiseen, joka on osaltaan taas kannustinloukku työnteolle. Töitä ei kannata tehdä, kun siitä menee lähes kaikki velkojen maksuun. Sen lisäksi, että puhutaan inhimillisistä yksilöiden tragedioista, puhutaan myös yhteiskunnallisista kustannuksista, joiden mukaan yhden nuoren syrjäytyminen maksaa jopa miljoona euroa.
Vihreät eivät salli koulujen eriarvoistumiskehitystä, jota on myös Oulun kouluissa nähtävissä. Tasa-arvoisilla palveluilla kunnissa ehkäistään eriarvoistumista ja syrjäytymistä. Jotta syrjäytymiskehitys voidaan katkaista, meidän tulee pystyä tarkastelemaan kriittisesti kuntatasolla tehtäviä koulutuksellisia päätöksiä. Pitää pystyä myöntämään, että esimerkiksi varhaiskasvatukseen kohdistuneet leikkaukset olivat virhe. Koulutusleikkausten perumisen lisäksi voimme tarjota lapsille, nuorille ja heidän perheilleen tukea ja tulevaisuuden toivoa. Syrjäytymisen periytyvyysriskiä voi ennaltaehkaistä perheitä tukemalla, sillä koti- ja perhetaustalla on merkittävä vaikutus siihen, ketkä tippuvat yhteiskunnan ulkopuolelle. Me tarvitsemme lisää välittämistä ja matalan kynnyksen apu- ja neuvontapalveluita, kuten velkaneuvontaa ja talousopastusta. Me tarvitsemme mahdollisuuksia terveellisiin harrastuspaikkoihin ja vertaistukeen. Me tarvitsemme myös kannustavia tsemppareita ja mentoreita, jotka kuuntelevat mutta myös esimerkillään luovat toivoa mahdollisuuksien maailmasta.
Oulun kaupunki on keski-iältään yksi Suomen nuorimmista kaupungeista. Meillä jos kenelläkään tulee huolehtia koko koulutusjärjestelmästämme ja miettiä kriittisesti myös olemassa olevien tukipalveluiden laatua ja saatavuutta. Me emme voi katsoa vierestä päiväkotien ja koulujen eriarvoistumiskehitystä. Meidän tulee miettiä keinoja, jolla saamme lapset ja nuoret osallistumaan koulutukseen ja saamaan työpaikan. Nuoressa kaupungissa meillä ei todellakaan ole varaa päästää yhtään lasta tai nuorta katoamaan. Tehkäämme Oulusta siis syrjäytymisen ehkäisyn ja lasten ja nuorten hyvinvoinnin mallikaupunki, koska se kannattaa ja on inhimillistä!
Janne Rekilä, suurperheen isä, rakennusmaalari (vihr.)
Henna Määttä, koulutuspoliittinen asiantuntija (vihr.)
Julkaistu Kalevassa 26.9.2016