Lyhytnäköiset leikkaukset varhaiskasvatukseen – subjektiivisen päivähoidon rajaus ja ryhmäkokojen kasvatus – ovat lisänneet eriarvoisuutta ja heikentäneet niiden lasten osallisuuden, oppimisen ja kasvun mahdollisuuksia, joilla jo ennestään on joko synnynnäisenä tai muista syistä enemmän yksilöllisen tuen tarvetta. Tilannetta ei helpota, että vuoden 2015 kuusikkokuntien raportin mukaan Oulussa lapsia on eniten yhtä varhaiserityisopettajaa kohden ja samaan aikaan rakenteellisia tukitoimia saavien lasten määrä on suurin juuri Oulussa.
Oulun kaupunginvaltuustossa on lisäksi asetettu tavoitteeksi, että 35–40 % Oulun alueen päiväkodeista on yksityisiä päiväkoteja. Tuen tarpeisista lapsista 96 % on julkisella puolella, mikä entisestään haastaa koulutuksellisen tasa-arvon toteutumista. Vähäiset varhaiserityisopettajaresurssit ovat johtaneet myös siihen, että varhaiserityisopettajien saatavuutta yksityisten päiväkotien osalta on tiukennettu.
Perheiden valinnanvapaus on tärkeää, mutta se ei saa vaarantaa tasa-arvon toteutumista eikä etenkään varhaista puuttumista, joka on ollut jo pitkään yksi varhaiskasvatuksen keskeisimmistä tavoitteista.
Kaupunginvaltuusto päätti lisätä 1,5 miljoonaa euroa varhaiskasvatukseen. Kohdennuksen myötä saadaan 30 varhaiskasvatuksen ammattilaista lisää kentälle erityistä tukea tarvitsevia lapsia varten. Tämä kohdennus on erittäin tervetullut, mutta meidän tulee tukea varhaiskasvatuksen pienryhmätoimintaa ja kiinnittää edelleen huomiota varhaiserityisopettajaresursseihin.
Varhaiskasvatuksen tulostavoite ei saa aiheuttaa sitä, että päiväkodista tulee paikka, jossa on paha olla. Paikka, jossa kiire, ahtaus ja turvattomuus ottavat vallan oppimisen ilosta ja riemusta. Ilman varhaisen puuttumisen keinoja emme voi puhua laadukkaasta varhaiskasvatuksesta, jossa yhteisen työn tavoitteena on lapsen ja lapsiryhmän hyvinvointi sekä kasvun ja oppimisen edistäminen ja tukeminen.
(Kolumni julkaistu Kalevan vaalipuheissa 19.3.2017)