Henna Määttä | 11.3.2021 | Blogi, Mielenterveys
Oulussa mielenterveyspalveluiden jonot ovat olleet pitkiä ja koronakriisi on kasvattanut niin hoitovelkaa kuin avun tarvetta. Esimerkiksi YK on antanut varoituksen koronaa seuraavasta mielenterveyskriisistä. Sanomalehti Kaleva käsitteli 9.3.2021 oululaisen asiakkaan...
Henna Määttä | 23.2.2021 | Blogi, Valtuustoaloite
Eilisessä valtuuston kokouksessa 22.2. jätimme yhdessä vihreän valtuustoryhmän kanssa aloitteen esteettömyyskoordinaattorin toimen perustamisesta. Tällä hetkellä Oulun kaupungilla työskentelee esteettömyyskoordinaattori määräaikaisella työsopimuksella, jonka...
Henna Määttä | 25.1.2021 | Blogi, Valtuustoaloite
Vihreä valtuustoryhmä jätti oheisen aloitteen tammikuun valtuustossa 25.1.2021. Aiemmin syksyllä 2018 olen yhdessä Susa Vikeväkorvan kanssa jättänyt aloitteen ONE:n vaikuttamismahdollisuuksien kehittämisestä. ”Oulun osallisuuden ja vaikuttamisen -ohjelmassa...
Henna Määttä | 12.1.2021 | Blogi
Mielipidekirjoitus on julkaistu Kalevassa 12.1.2021. Oulussa on koronasta selvitty melko hyvin verrattuna muihin suuriin kaupunkeihin, mutta tilanne on kokoajan veitsenterällä ja voi huonontua hetkenä minä hyvänsä. Suomessa koronan torjunnassa on syksystä lähtien...
Henna Määttä | 5.12.2020 | Blogi
Kaupunginvaltuuston budjettikokouksessa 30.11. keskusteltiin ja tehtiin esitykset vuoden 2021 talousarvioon sekä 2022-2023 -suunnitelmiin. Kulttuurin puolustamisen lisäksi pidin oheisen puheenvuoron mielenterveyspalveluiden kehittämisestä. ”Moni meistä täällä...