Yliopistollisen opettajankoulutuksen hakijamäärä on tippunut radikaalisti viime vuosien aikana. Kun hakijamäärien huippuvuotena 2014 määrä oli 13 100, oli se vuonna 2019 vain 8 200. Eli hakijamäärä on tippunut yli kolmanneksen viidessä vuodessa.
Voidaan sanoa, että PISA-kupla on jo puhjennut. Mutta voimmeko edelleen väittää, että yksi kruununjalokivemme – maailman paras opettajankoulutus – on kunnossa ja yhtä vetovoimainen kuin aikaisemmin?
Hyvät vihreät,
opettajien osaamiseen kohdistuvat vaatimukset ovat kasvaneet kuluneina vuosina. Kentän olosuhteet ovat haastavat ja saamme alituisesti lukea uutisointia päiväkodeista ja kouluista, joissa tukitoimet ovat riittämättömät: lapsista ja nuorista, jotka voivat huonosti, opettajista, jotka palavat loppuun ja vaihtavat alaa.
Valtiovarainvaliokunnan selvityksessä lastentarhanopettajien alanvaihdosta ja eläköitymisestä käy ilmi, että jopa neljännes harkitsee alanvaihtoa. Syyt alanvaihtosuunnitelmiin ovat muun muassa palkkaus, työn fyysinen tai henkinen kuormittavuus, alan vähäinen arvostus, uralla etenemisen heikot näkymät sekä työtehtävien epäselvyys.
Miten korjata tilanne? Pelkkä koulutuspaikkojen lisääminen ei ole kestävä ratkaisu yhteiskunnan tai yksilöiden kannalta. Etenkään, jos aloituspaikkojen lisäykselle ei osoiteta tarvittavaa lisärahoitusta.
Hyvät vihreät,
Otetaan opettajankoulutusfoorumin tavoitteet aidosti agendallemme, nostetaan palkat työn vaativuuden tasolle ja korjataan epäkohdat työolosuhteissa. Tämä kaikki on tehtävä tai suomalaisen koulujärjestelmän menestystarina on pian lopussa. Tässä asiassa me emme tahdo mennä Ruotsin tielle.
Uskon, etten ole ainut, joka tässä salissa haluaa palauttaa opettajan ammatin yhdeksi tavoitelluimmista tässä maassa. Meillä on kaikki tieto siitä, mitä koulutuksen kentällä tulee tehdä. Meillä on tahtoa tehdä koulutuksen kunnianpalautus, joten nyt on korkea aika toimia.