Politiikka on ennen kaikkea yhteistyötä ja yhteisten asioiden edistämistä! Tässä neljän eri puolueista tulevan valtuutetun voimin kirjoittamassa mielipidekirjoituksessa otamme kantaa lasten, nuorten ja lapsiperheiden palveluiden kehittämiseen. Kirjoitus on julkaistu Mun Oulussa 7.6.2021.

Oulun kaupungissa asuu suuri määrä lapsia ja nuoria. Valtaosa lapsista, nuorista ja lapsiperheistä voi hyvin. Valitettavasti pahoinvointi ja huono-osaisuus on alkanut kasaantua osalle perheistä. Syitä on lukuisia, kuten erilaiset yllättävät ja haastavat perhetilanteet, vanhemmuuden puute, koulukiusaaminen, väsymys tai yksinäisyys, taloudellinen tilanne tai ympäristön paineet.

On ensiarvoisen tärkeää, että lapsille, nuorille ja perheille pystytään tarjoamaan tukea mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. Kun nuori tai vanhempi apua pyytää, on tilanne jo vaikeutunut. Mikäli avuntarpeeseen ei vastata riittävän nopeasti, tilanne vain hankaloituu ja monimutkaistuu. Pienestäkin vaikeudesta saattaa tulla monin verroin suurempi. Silloin ollaan tilanteessa, joka on inhimillisesti raskaampi yksilölle sekä kalliimpi kaupungille palveluntarjoajana, kun on käytettävä raskaampia palveluita.

Tutkitun tiedon mukaan varhainen puuttuminen ja oikea-aikainen, nopea tuki on vaikuttavinta hoitoa. Nopean avun lisäksi on varmistettava, että tuki ja hoito on oikein mitoitettua ja hoitopolut ovat katkeamattomia.

Jo vuosia on jatkunut tilanne, että oppilaiden pääsy kuraattorin ja psykologin vastaanotolle lain määräaikavelvoitteen sisällä ei toteudu. Vuonna 2020 ensikäynnin määräaika ylittyi 7 päivästä 26 %:lla, jolloin ensikäyntien määrä oli 903. Jo vuonna 2017 määräaika ylittyi 32 %:lla, vaikka tuolloin ensikäyntien määrä oli huomattavasti pienempi eli 162. Korona-pandemian myötä tilanne on vaikeutunut ja oikea-aikaista, matalan kynnyksen apua tarvitaan joka sektorilla.

Hyviä käytänteitä voi ottaa myös muualta. Turussa TYKS on tehnyt lasten käytöshäiriöiden ennaltaehkäisevään hoitoon liittyvää lastenpsykiatrian huippututkimusta, jonka pohjalta on kehitetty Voimaperheet-konsepti. Siinä ongelmia ratkaistaessa lasta ei kutsutakaan vastaanotolle, vaan samoja ohjeita ja kasvatusvinkkejä annetaan vanhemmille sekä kaikille lapsen kanssa oleville aikuisille. Tällaisesta etätuesta on saatu loistavia tuloksia.

Oululla ei ole varaa jättää enää yhtään apua tarvitsevaa lasta tai nuorta ilman oikea-aikaista apua. Satsaus, minkä teemme tukeen ja palveluihin varhaisessa vaiheessa, maksaa itsensä takaisin säästyvinä kuluina korjaavista palveluista.

Toivomme, että me oululaiset päättäjät olemme tässä asiassa kaupunkistrategian mukaisesti rohkeita, reiluja ja vastuullisia. Tehdään yhdessä selkeä linjaus siitä, että satsaamme lasten, nuorten sekä perheiden hyvinvointiin.

Kaupunginvaltuutetut

Lepistö Anna-Kaisa, Kesk.
Määttä Henna, Vihr.
Talvitie Mari-Leena, Kok.
Tiainen Tanja, Sdp