Kirjoitin maaliskuussa julkaistun Ylkkärin kolumnissa pirullisesta ja haastavasta moniäänisyydestä. Kirjoitin vaalien alla rönsyilevästä koulutuspolitiikasta ja hyvin sarkastiseen sävyyn siitä, kuinka koulutuspolitiikasta käydään kiivasta keskustelua hyvin, tietoon pohjautuvien argumentein. Valitettavasti sarkasmi kolahti juuri oikeaan paikkaan. Hallituksen kolme ässää: Sipilä, Stubb ja Soini toimivat juurikin niin putkikatseisesti kuin moni pelkäsikin. Lisäksi näiden kolmen ässän puheet kahdesta koosta; kipeistä ratkaisuista ja opposition kitinästä, ovat kirvoittaneet itseni lisäksi monet kyseenalaistamaan julkaistun hallitusohjelman ja ehkä sitäkin enemmän tavan, jolla hallitusohjelmasta on lähdetty keskustelemaan.
Toiminta- ja taloussuunnitteluprosesseissa demokraattisuus, yhteisöllisyys, vuorovaikutus ja keskustelu tulisi nähdä voimavarana. Lisäksi pitää mahdollistaa, että olemassa oleva osaaminen tulee monipuolisesti mukaan prosessiin. Hallitusohjelmaa tarkasteltaessa huomaa hyvin nopeasti, ettei näin ole toimittu.
Hallitusohjelma toistaa kuin mantraa jo vaalien alla tutuksi tulleen valtioinvarainministeriön (VM) julkistamaa linjausta julkisen sektorin leikkauksista. Hallitus luottaa sokeasti VM:n linjauksiin, vaikka vaihtoehtoja on tarjolla sekä kansallisilta että kansainvälisiltä asiantuntijatahoilta. Esimerkiksi kansainvälinen valuuttarahasto IMF on myöntänyt olleensa väärässä leikkauspolitiikasta ja monet akateemiset taloustieteilijät pelkäävät, että ehdotetut leikkaukset pahentaisivat työttömyyttä, heikentäisivät kotimaista kulutusta, lisäisivät pahoinvointia. Kaikki tämä tulisi pitkällä tähtäimellä todella kalliiksi ja itse asiassa vain kiihdyttäisi velkaantumista.
Ja kun oppositio haastaa hallitusta, on pääministerin vastaus: ”Minun on vaikeaa ymmärtää sitä, miksi me emme pääse tästä säästöjen kitinästä uudistamisen moodiin”. Hyvä Sipilä ja hallitus olisin todella huolissani, jos oppositio ei haastaisi teitä ja hallitusohjelmaa. Se olisi osoitus toimimattomasta demokratiasta. Opposition tehtävä on juurikin osoittaa, kuinka yksipuolinen näkemys hallitusohjelmassa vallitsee, mitä muita asiantuntijatahoja ja -näkemyksiä on tarjolla. Myös kansalaisilla on täysi oikeus tulla kuulluksi ja osoittaa mieltään, eikä siihen tule suhtautua kepeästi tai ylimielisesti.
Ei ole väärin kysyä, mitä koulutus maksaa, miten koulutuksen järjestämistä ohjataan ja mitä koulutus yksilölle ja yhteiskunnalle tuottaa. Päättäjien tulee kuitenkin olla valmiita myös tutustumaan ja tekemään syvempää analyysiä, jotta he voivat ymmärtää päätöksiensä merkityksen sekä koulutukselle että sen kautta koko yhteiskunnalle.
Pitää pystyä tunnustamaan, että koulutus tuottaa inhimillistä pääomaa. Koulutus vaikuttaa yksilöiden palkkatasoihin, yrityksien tuottavuuteen, koko kansantalouden kasvuun tai yhteiskunnan muuhun hyvinvointiin. Esimerkiksi lukuisat tutkimukset osoittavat, kuinka laadukkaalla varhaiskasvatuksella saadaan merkittäviä sosiaalisia ja taloudellisia tuottoja pitkällä aikavälillä. Korkeakoulutus taas luo edellytyksiä muun muassa parhaiden teknologioiden kehittämiseen ja käyttöönottoon kansantaloudessa.
Totisesti toivon, että jatkossakin oppositio ja toisenlaisen mielipiteen edustajat jatkavat hallituksen haastamista. Toivon myös, etttä puheet kitinästä ja kipeistä ratkaisuista loppuvat tähän. Poliittisen päätöksenteon ydin tulee olla siinä, että asiantuntijatahoja kuullaan monipuolisesti että asioista keskustellaan monitahoisesti ja -äänisesti, erilaisia näkökulmia ammentamalla. Tämä tulisi olla se tosiasia, jonka pohjalta hallitus työskentelyn aloittaa. Sen tosiasian tulisi olla kaiken viisauden alku, ei sokeaan leikkauspolitiikkaan nojaaminen.