Osallistuin 5.10. Naisten Pankin Lue naiselle ammatti hyväntekeväisyystapahtumaan, jossa sain kunnian pitää kaupungin tervehdyksen ja puheenvuoron. Tilaisuudessa kuultiin myös musiikkia upealta Peltokurjelta sekä kohokohtana oli kirjailija-toimittaja Minna LIndgrenin haastattelu, jossa hän keroti muun muassa kirjastaan Aina on toivoa. Alla puheeni kokonaisuudessaan.
”Hyvää maailman opettajien päivää ja lämmin kiitos kutsusta tulla tuomaan tänne Oulun kaupungin tervehdys! Olen siis Henna Määttä, Oulun kaupunginhallituksen 1. varapuheenjohtaja ja vihreän valtuustoryhmän puheenjohtaja. Koulutukseltani olen opettaja, työkseni projektipäällikkö ja arvoiltani vihreä feministi sekä maailmanmuuttaja. Yhdellä naisella voi olla monta titteliä.
Kuten serkkuni tuossa kommentoi olen saanut kipinän kansalaisvaikuttamiseen varmaankin jo sieltä äidinmaidosta. Poliitikkoa minusta ei koskaan pitänyt tulla, mutta asiat menevät joskus aivan toisella tavoin kuin itse osaa edes kuvitella ja tässä sitä kuitenkin ollaan.
Olen oikeastaan koko ikäni ollut mukana erilaisissa vapaaehtoisjärjestöissä ja sydämeni on sykkinyt maailman muuttamiselle hyvin nuoresta pitäen. Kun olin vuoden Rotareiden kautta vaihto-oppilaana Brasiliassa asuin kohtuullisen hyvin toimeentulevissa — rehellisesti sanottuna rikkaissa — perheissä. Jo ensimmäisessä perheessä havahduin siihen, että hyväosaisen kaupunginosan ja aivan meidän talomme vieressä oli slummi. Kaikki se, mistä olin lukenut konkretisoitui silmieni edessä. Valtava määrä ihmisiä asui ja asuu edelleen hökkelikylissä, joissa ei ole puhdasta vettä, asianmukaisia saniteettitiloja ja joissa useimmissa rikollisuus kukoistaa. En pystynyt vain katselemaan, vaan minun oli tartuttava toimeen. Sain porkkanan opetella kieltä ja kulttuuria sellaisella tahdilla, että pystyin tekemään vapaaehtoistyötä paikalliseen slummiin kirkon kautta. Näin teinkin ja vietin vaihto-oppilasvuodesta noin puolet vapaaehtoistyötä tehden.
Tuosta on jo 20 vuotta, mutta edelleen nostan hattua sille 17-vuotiaalle Hennalle, joka halusi auttaa, joka halusi myös oppia ja avartaa maailmaansa. Uskon, että aika monelle meistä — etenkin päättävässä asemassa olevalle — tekisi varsin hyvää tutustua hyvin läheltä sellaiseen elämään ja maailmaan, jossa useampi YK:n ihmisoikeuksien julistuksen oikeuksista on vain kaukainen haave.
Eikä tämä jo nuorena sisäistetty auttamisen halu tai maailman muuttamisen tarve ole minnekään kadonnut.
Uskon, että juuri tämä ja oikeudenmukaisemman sekä tasa-arvoisemman maailman rakentaminen yhdistää meitä kaikkia täällä olevia, sinua ja minua.
Maailma ei ole valmis. Etenkin naisten tasa-arvon ja aseman parantaminen kehittyvissä maissa on vielä pahasti kesken. Me voimme pyrkiä politiikalla muutokseen, mutta aivan äärimmäisen tärkeässä roolissa maailman muuttamisessa ja naisten tilanteen parantamisessa on juurikin järjestöt, kuten Naisten Pankki ja te Naisten Pankin upeat vapaaehtoiset.
Naisten Pankissa erityisen arvokasta on juuri se, ettei toiminta ole perinteistä kehitysyhteistyötä, vaan se perustuu hauraassa asemassa olevien naisten yrittäjyyden ja toimeentulon kehittämiseen kestävän kehityksen periaattein. Tavoitteena ei ole pelkästään raha-avustukset tai muut akuuttia hätää lieventävät toimenpiteet, vaan naisten aito tukeminen, kouluttaminen sekä voimaannuttaminen. Perinteisen kehitysyhteistyön tarve tuskin on vielä hetkeen katoamassa ja sitäkin tarvitaan, mutta näen ehdottomasti myös oman kokemukseni mukaan tämän Naisten Pankin toimintatavan vaikuttavampana toimintana.
Kun tuetaan naisia, tuetaan koko perhettä ja yhteisöä.
Globaalit kriisit, kuten koronapandemia tai ilmastonmuutos uhkaavat edelleen juuri heikoimmassa olevia ihmisiä ja etenkin naisia. Koronapandemiasta ulospääsy tarkoittaa myös sitä, että saamme asianmukaisen rokotekattavuuden kaikkiin maihin. Tuntuu absurdilta edes keskustella siitä, että meillä kieltäydytään rokotteista, kun maailmassa on köyhiä valtioita, joissa rokotekattavuus on 1%:n luokkaa ja tilanne kaikella tapaa kestämätön. Tarvitsemme edelleen koulutusta ja yrittäjyyden tukea, jotta voimme taklata pandemian taloudellisia vaikutuksia. Koulutus ilmastonmuutoksesta, sen vaikutuksista ja torjumisesta, on myös avainasemassa.
Koronapandemia on kurittanut meitä kaikkia. Kun ihmisten kohtaaminen vähentyi, vihapuhe ja vastakkainasettelu saivat kasvaa. Verkkovihan ja -väkivallan uhka ovat asioita, jotka tulee ottaa tosissaan. Vihapuhe toimii kipinänä, joka vie konflikteihin ja jopa sotiin. Nämä ilmiöt ovat myös uhka tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden näkökulmista, koska sekä verkkoviha että -väkivalta kohdistuvat jopa viisi kertaa useammin naisiin tai vähemmistöihin. Tavoitteena on polarisoida sekä ennen kaikkea hiljentää yhteiskunnallisesta keskustelusta kokonaisten ihmisryhmien ääniä.
En halua vaipua kuitenkaan epätoivoon, vaan nähdä, että tästäkin kriisistä voi viritä uusia mahdollisuuksia. Yksi tällainen on ehdottomasti Oulun valinta kulttuuripääkaupungiksi ja sen upea teema kulttuuri-ilmastonmuutos (Cultural Climate Change).
Oulussa on valtava potentiaali, mutta muuttuminen kovasta teknologiakaupungista lämpimäksi ja luovaksi kulttuurin kehdoksi, jossa jokainen voi olla juuri oma itsensä, ei tapahdu vain nappia painamalla tai taikasauvan iskusta. Kulttuuri-ilmastonmuutos tarkoittaakin sitä, että meidän on yhdessä muutettava tapojamme olla vuorovaikutuksessa keskenämme — yhteiskunnassa, kulttuurissa, taiteessa ja politiikassa.
Kulttuuri on merkittävä keino lisätä hyvää ja osallisuutta. Yksi kulttuuripääkaupunkihankkeen mahtavimmista asioista onkin se, että tätä muutosta tehdään ja kaupunkia kehitetään osallistavasti. Kulttuuripääkaupunkihanke on valtavan paljon enemmän kuin korkeakulttuuria. Aivan kuten koko kaupunki, kulttuuri kuuluu myös kaikille.
Kulttuuri tuottaa myös empatiaa ja sosiaalisuutta. Se auttaa ymmärtämään itselle uusia, outoja tai vieraita asioita. Kaikki eivät voi tai pysty matkustamaan maailmalle oppimaan, mutta jokainen voi lukemalla tai vaikkapa taiteen, musiikin ja teatterin keinoin päästä lähemmäksi toisten kulttuuria ja kokemusmaailmaa.
Kulttuuripääkaupunkihankkeen lippulaiva on Rauhankone, joka esittelee uuden tavan ratkaista konflikteja ja edistää vuoropuhelua. Yhtenä isona teemana rauhankoneessa on uuden sukupolven toimijoiden kasvattaminen rauhankoulun ja rauhan tutkimisen kautta.
Lapsissa ja nuorissa on tulevaisuutemme. Näin ollen yksi keskeinen työkalu paremman maailman rakentamisessa on kasvattaa lapsista ja nuoristamme rohkeita, luovia ja vastuullisia tulevaisuuden kansalaisia.
Kun kuuntelen tämän päivän nuoria, toivoni herää. Juuri Oulun yliopistolla vierailleen kansainvälisen koulun oppilaat olivat pohtineet kansainvälisen ympäristön hyviä puolia.
He kommentoivat aihetta muun muassa näin:
“Opimme tulemaan toimeen erilaisten ihmisten kanssa.”
“Suhtaudumme asioihin avoimella mielellä, myös tulevaisuuteen ja kaikkiin mahdollisuuksiin.”
“Moninaisuus on kaunis asia.”
“Me olemme ylpeitä siitä, että olemme erilaisia. Jokainen on yhteisössämme hyväksytty juuri sellaisena kuin hän on.”
Fiksuja nuoria, joilta moni organisaatio ja yhteisö voisi ottaa oppia.
Empatia ja kyky asettua toisen asemaan on yksi ihmisen supervoimista. Jokainen meistä voi kehittää näitä taitoja esimerkiksi kulttuurin avulla.
Ihminen tarvitsee kohtaamista ja osallisuuden tunnetta. Ihminen tarvitsee ihmistä ja tulevaisuuden toivoa. Sitä, että voimme yhdessä kasvaa ja kehittyä, olla toistemme syli ja tuki.
Tiedän kokemuksesta, että vapaaehtoistyötä tekevät puurtavat pyyteettömästi ja liian harvoin siitä tärkeästä työstä saa kiitosta. Siksi haluankin kiittää teitä jokaista täällä olevaa.
Kiitos, että luet, joogaat, tanssit ja kävelet naiselle ammatteja.
Kiitos, että mahdollistat myös muiden auttamisen.
Kiitos, että haluat muuttaa maailmaa pala palalta ja askel askeleelta.
Kiitos tärkeästä tasa-arvotyöstäsi.
Kiitos kun olet. ”