Oulun ylioppilaskunta on juhli vuosijuhliaan ravintola Vanillassa. Lämminhenkisessä juhlassa kiitettiin perinteiden mukaisesti ylioppilaskunnassa ja sen järjestöissä toimineita henkilöitä, jotka ovat ansioituneesti edistäneet opiskelijan hyvää elämää. Korkein kunniamerkki myönnettiin ansaitusti rakkaalle kanslistillemme Riitalle. Itse sain 1. luokan ansiomerkin yhdessä Aino-Kaisan ja Villen kanssa. Sain myös kunnian pitää puheen kaikkien ansiomerkin saaneiden puolesta. Olen todella onnellinen, kiitollinen ja häkeltynyt. Kiitos rakkaat ystävät, kiitos OYY. It’s been a ride! ?
Puheen voitte lukea alta:
Arvoisat kutsuvieraat, hyvä juhlaväki,
olen kiitollinen saamastani kunniasta pitää meidän huomionosoitusten saajien puolesta kiitospuhe tässä vuosijuhlassa. Tämän kunnian olisin suonut korkeimman huomionosoituksen ansaitusti saaneelle rakkaalle, lämminhenkiselle kanslistillemme Riitalle.
Luonnollisesti tämäkin puhe on Riitalla kuitenkin hyväksytetty ja aivan kelvolliseksi todettu.
Kunniamerkit myönnetään aina kiitoksena ja huomionosoituksena henkilöille, jotka ovat toimineet ylioppilaskunnassa, sen piirissä toimivassa järjestössä tai muilla tavoin osallistuneet ansioituneesti ylioppilaskunnan tavoitteiden edistämiseen. Ylioppilaskunnan tapa kiittää opiskelija-aktiiveja on hieno järjestelmä, vaikka kunniatyöryhmällä onkin varmasti vaikeaa arvottaa kunkin henkilön ansioita ja aktiivisuutta. Mikä on sellaista työtä ja toimintaa, josta ylioppilaskunta palkitsee ja kuinka tunnistetaan aito aktiivisuus, onnistunut edunvalvonta tai yhteisöllisyyden edistäminen. Miten painotus pysyy teoissa eikä vain cv-merkinnöissä?
Opiskelija-aktiivien urat ovat myös lyhentyneet ja nykyään ei ole kovin realistista, että näemme täällä edessä puhumassa itseni kaltaisia kahdeksan vuoden uran tehneitä, lähes jokaisessa liemessä uitettuja, henkilöitä. OYY onkin vastikään päivittänyt juhlasääntöään ja ylioppilaskunnalla on ollut kova pyrkimys madaltaa rimaa kunniamerkkien myöntämisessä. Kannustan vastaavaan toimintaan jatkossakin. Etenkin jos palkitsemisen painotus siirtyy vieläkin voimakkaamin toiminnan, ei pelkkien pestien lukumäärän arvioimiseen. Kiitosta ja kannustamista tässä maailmassa tuskin koskaan tulee olemaan liian paljon.
Today the student union is giving honorary academic decorations to the active members of our dear society. This makes me wonder, is there someone or maybe even a group of people that is left out? Is there a certain type of profile that we are still focusing on? Does everybody have a equal chance to participate the activities of the student organizations or the different administrative organs of the student union and the university? Are we paying enough attention to the equality and equity issues?
Minut tuntevat tietävät, kuinka paljon olen viime vuosina puhunut juurikin kiitoksen ja kannustamisen merkityksestä eri organisaatioissa. Aivan liian helposti takerrumme pelkkiin negatiivisiin asioihin ja kehittämisen kohteisiin. Kiittäminen ei ole keneltäkään pois, vaan päinvastoin! Se ruokkii itse itseään ja luo positiivista kierrettä. Positiivinen palaute antaa voimaa ja tukee työssä jaksamista. Se luo pohjaa luottamukselliselle toimintakulttuurille, jossa voidaan vapaammin antaa kehittävää palautetta. Ilman, että kaikki luottamus murenee ja toinen osapuoli esimerkiksi loukkaantuu.
Niiltä aivan tavallisilta opiskelijoilta, joita päivittäin kohdataan kansliassa, joiden avunpyyntöihin edunvalvonta-asiantuntijat vastaavat on tullut ne unohtumattomimmat kiitokset. Eräskin opiskelija lähetti minulle skumppapullon, kun autoin häntä valmistumaan. Toinen kiitti siitä, että yliopistoon tullessaan juuri ylioppilaskunnassa hänet kohdattiin ja häntä kuunneltiin. Jokainen vastaavanlainen hetki on vahvistanut tunnetta oman työn merkityksestä. Jokainen yksittäinen kohtaaminen, kuunteleminen, tukena oleminen ja auttaminen on myös sitä työtä, jota on vaikea tehdä näkyväksi.
Kiittämisen lisäksi kannustaminen, toisen ihmisen potentiaalin tunnistaminen, ovat asioita, joita yhteiskunnassa saisi harjoittaa huomattavasti enemmän. Väitän, että aika moni tänäänkin kunniamerkin saaneista on päätynyt järjestöön, edaattoriksi, pienryhmäohjaajaksi, hallinnon opiskelijaedustajaksi tai ylioppilaskunnan työntekijäksi jonkun ihmisen kannustuksesta.
Ihmisen, joka on kertonut kuinka “olisit tosi hyvä”, “nämä on hyviä hommia” , “ei vie kuin vähän aikaa”, “tapaat uusia tyyppejä”, “luot verkostoja” tai “opit uusia taitoja”. Moni on varmasti huomannut, kuinka osa näistä lupauksista on toteutunut ja kuinka omaa aikaa ja panostusta on loppujen lopuksi kulunut aika paljon enemmän kuin alun perin luvattiin. Kukaan kuitenkaan tuskin täysin katuu mukaan lähtemistään. Moni meistä on varmasti kiitollinen juuri sille tai niille ihmisille, jotka kannustivat ja tukivat, jotka tunnistivat juuri sinussa ja minussa sen potentiaalin.
Opiskelija-aktiivina toimimiseen uhratut tunnit eivät ole valuneet hukkaan. Matkan varrelta on väistämättä mukaan tarttunut aimo annos tietoja ja taitoja, jotka kantavat pitkälle työelämään ja elämään. Olen valtavan iloinen, että jo muutaman vuoden ajan opiskelijoiden aktiivisuus on tunnistettu ja tunnustettu opintopistein jokaisessa tiedekunnassa. Yliopiston ja ylioppilaskunnan yhteinen tehtävä on huolehtia, että jokaisella opiskelijalla on mahdollisuus jatkossakin osallistua yhteisten asioiden hoitamiseen ja edistämiseen. Tämä on tärkeää, jotta opintoaikojen rajauksesta, uudesta rahoitusmallista ja muista kiristystoimenpiteistä huolimatta opiskelijat pystyvät osallistumaan järjestöjen ja ylioppilaskunnan toimintaan, kerryttäen taitojaan ja kokemustaan, joka taas siivittää aktiiviseksi kansalaiseksi ja yhteiskunnan jäseneksi kasvamista.
Hyvät kuulijat,
kun tulin opiskelemaan varhaiskasvatusta, ajattelin että suoritan putkitutkinnon eli tuttavallisemmin putkinnon. Syksyllä 2011 kuitenkin minut houkuteltiin Lastarit ry:n puurojuhla- ja biletoimikuntaan. Toimikunnasta avautui portti hallitukseen ja pian hallituksen puheenjohtajaksi. Omasta ainejärjestöstäni päädyin edelleen Suomen Opettajaksi Opiskelevien liittohallitukseen, ylioppilaskunnan edustajistoon, hallinnon opiskelijaedustajaksi ja lopulta ylioppilaskunnan koulutuspoliittiseksi asiantuntijaksi ja loppu onkin historiaa. Mihinkään pestiin tuskin olisin pyrkinyt ilman kannustavia ihmisiä. On tuntunut hurjan hyvältä, että minuun on uskottu ja ennen kaikkea minussa on nähty kykyä tarttua toimeen ja kehittyä siinä, mihin lähden. Kaikkea ei ole tarvinnut osata heti, vaan tärkeintä on ollut kyky oppia uutta.
Tässä kohtaa haluan kiittää nimeltä muutamia aktiiviurallani minua tukeneita ja kannustaneita henkilöitä. Ensinnäkin Diana Jusola, nykyinen Yletyinen oli se henkilö, joka sai minut puhuttua mukaan bile- ja tapahtumatoimikuntaan. Sittemmin vaikutimme useissa eri yhteyksissä ja päädyimme yhdessä tekemään menestyksekkään opinnäytetyön palautteesta. Milja Seppälä, tuo huikea mentorini ja ystäväni, joka on uskonut minuun silloin kun en itse ole, joka on kannustanut minua ja useita muita tavoittelemaan unelmiaan. Jonne Kettunen, Mika Parkkari, Ville Tyrväinen ja Pauli Väisänen: teidän kanssa olen ideoinut ja tehnyt rohkeita esityksiä. Teidän sanaan on aina voinut luottaa ja olette aina kuunnelleet. Pääsihteerini ja ystäväni Aino-Kaisa Manninen: olet yksi kehittämisorientoituneimmista ihmisistä, jota olen koskaan tavannut. Olet kannustava ja ihana esihenkilö, joka huolehtii työntekijöiden hyvinvoinnista. Rakkaat edunvalvonta-asiantuntijat Hennamari Toiviainen, Juuli Juntura ja Asta Salomaa. Sanat ei riitä kertomaan, kuinka ammattitaitoisia olette ja kuinka saumatonta yhteistyö on ollut. Yliopiston puolelta en voi unohtaa Vesa-Matti Sareniusta ja Helka-Liisa Hentilää. Monta yhteistä kehittämistavoitetta olemme saaneet edistettyä ja teiltä olen saanut uskomattoman paljon tukea ja kannustusta. Ystävyys ja yhteistyö jatkuu nyt erilaisissa merkeissä. Kiitos rakas aviomieheni Tuukka, aivan kaikesta. Lisäksi haluan kiittää aivan jokaista ainejärjestökopoa ja hallopedia. Teidän kirkasotsaisuus, sparraus ja into oppia on auttanut innostumaan koulutuspolitiikasta yhä uudelleen, muistamaan sen oleellisen, miksi näitä töitä tehdään.
Hyvät kuulijat,
välillä kiitoksen ja kannustuksen kulttuuri on tuntunut olevan hukassa. Toiminta järjestöissä tai ylioppilaskunnassa ei ole aina hauskaa. Viime aikoina ilmassa on ollut vastakkainasettelua, joka väistämättä vaikuttaa ylioppilaskunnan houkuttelevuuteen työnantajana ja yhteisönä. Vaikeistakin asioista pitää pystyä keskustelemaan, mutta rakentamalla rakennettu vastakkainasettelu tuskin on tarkoituksenmukaista. Jos päätöksenteon kulttuurissa korostuu osaoptimointi ja se, kuka huutaa eniten, eikä vaikutuksia haluta selvittää, ollaan vaarallisilla vesillä.
Olemmeko unohtaneet, että meidän kaikkien yhteisenä tavoitteena on opiskelijan hyvän elämän edistäminen? Opiskelijan hyvää elämää tekee järjestöjen toimijat, edaattorit, hallopedit, ylioppilaskunnan hallitus ja sen työntekijät. Ihmiset, joiden sydän sykkii yhteisten asioiden ajamiselle. Jokaista toimijaa tarvitaan, eikä kokonaisuus ole eheä, jos yksikään näistä puuttuu. Mielestäni jokainen kantaa kollektiivista vastuuta organisaation toimintakulttuurista. On aivan jokaisesta kiinni, miten yhteisössä voidaan ja kuinka mielekkääksi hommat koetaan. Sydämestäni toivon, että vastakkainasettelusta päästään ja löydetään jälleen suunta, jossa on tilaa kannustukselle ja kiitokselle. Suunta, jossa kannetaan vastuuta yhdessä.
Edunvalvonnan tiimellyksessä helposti unohtuu oma jaksaminen. Kaksi kertaa olen itsekin luhistunut taakan alle. Olen ollut kuin varjo itsestäni ja silloin ei todellakaan auteta muita. Silloin voimavarat riittävät hädin tuskin päivästä toiseen selviämiseen. Jos sallinnette, annan pienen neuvon näin vanhemman tieteenharjoittajan roolissa: pitäkää itsestänne huolta. Kuunnelkaa itseänne, ottakaa välillä lepohetkiä ja nauttikaa elämästänne. Autetaan toinen toistamme muistamaan hyvinvoinnin merkitys, sillä mikään asia ei saa mennä oman terveyden edelle. Opiskelijavaikuttamisen vuosien tulisi kuitenkin olla täynnä kasvattavia kokemuksia, mahtavia muistoja ja koko elämän kestäviä ystävyyksiä. Elämää, jossa voidaan hyvin ja joka täyttyy hyvien kokemusten siivittämällä naurulla.
Rakkaat ystävät,
meidän akateemisten kunniamerkkien saajien puolesta kiitän esityksiä tehneitä tahoja, kunniamerkkityöryhmää ja ylioppilaskunnan hallitusta tästä kunnianosoituksesta. Ennen kaikkea kiitän jokaista merkin saanutta siitä arvokkaasta työstä, jota jokainen teistä on tehnyt opiskelijan hyvän elämän eteen. Olit sitten rakentanut yhteishenkeä järjestössäsi, saavuttanut merkittäviä edunvalvontavoittoja tai Riitan tapaan ollut vuosia koko toimiston tukipilari, olet kiitoksesi ansainnut. Nostetaan siis malja jokaiselle arjen sankarille, joka on kantanut kortensa kekoon yhteisen hyvän vuoksi. Ystävyydelle ja opiskelijan hyvälle elämälle!