Viime päivinä on uutisoitu laajasti, kuinka yksityiset yritykset niin varhaiskasvatuksen kuin vanhustenhoidon puolella ovat sortuneet räikeisiin laiminlyönteihin. Esiin tulleet epäkohdat ovat saaneet työntekijät ja asiakkaat ottamaan yhteyttä mediaan ja kertomaan kokemuksistaan.
Iltalehdessä Touhula-päiväkodista eronnut johtaja kritisoi yritystä pelkästä kannattavuuden tavoittelusta. Hän oli eronnut tehtävästään, koska ei pystynyt sitoutumaan yrityksen toimintatapohin ja voitontavoitteluun. Yksityisessä päiväkodissa työskennellyt varhaiskasvatuksen opettaja kertoi myös toiminnassa ilmenneistä ongelmista: suurista ryhmäkoista, puutteellisesta hygienista ja turvallisuusongelmista.
Pidin valtuustossa jo marraskuussa 2017 puheenvuoron varhaiskasvatuksen yksityistämiskehityksestä. Kyseinen puheenvuoro kohahdutti. Puheen aikana päälleni puhuttiin ja monet valtuutetut syyttivät omissa puheenvuoroissaan minua siitä, että demonisoin yksityisiä toimijoita. Itse en pitänyt puheenvuoroani hyökkäyksenä yksityisiä toimijoita kohtaan, vaan halusin nostaa esille epäkohtia ja sitä laajaa huolta, joka toimintaan liittyy.
Edelleen olen sitä mieltä, että sekä julkisia että yksityisiä tarvitaan, mutta yksityistämisessä on myös ongelmakohtansa ja niitä ei saa sivuuttaa. Mielestäni varhaiskasvatuksella ei saisi tehdä bisnestä, kuten ei saa peruskoulutuksellakaan. Tällä hetkellä bisnestä tehdään laadusta tinkimällä ja sortuen räikeisiin lakirikkomuksiin. Lisäksi ongelmatonta ei ole sekään, että valinnanvapaudesta puhuttaessa yhä useammin ajaudutaan tilanteeseen, jossa perheellä ei ole tosiallista mahdollisuutta enää valita kunnallista toimijaa. Kolmantena epäkohtana on yksityisten palkat, jotka ovat yleensä merkittävästi pienemmät kuin julkisella puolella.
Julkisuudessa olleet Espire Caren ja Attendon tapaukset ovat tuoneet esille niitä laiminlyöntejä, joita vanhustenhoidossa tapahtuu päivittäin. Tällä hetkellä näyttää, että esiin tulleet rikkomukset ovat vain jäävuoren huippu. Erityisesti tehostetun palveluasumisen yksiksiköissä pidetään ns. haamuhoitajia ja hallinnon henkilökuntaa lasketaan hoivahenkilökunnaksi.
Varhaiskasvatusta ja vanhustenhoitoa yhdistää moni tekijä. Yksityistämiskehitys on ollut nopeaa ja osittain hallitsematonta. Alalla työskentelevien työntekijöiden kuormitus on huipussaan ja vaihtuvuus yksiköissä voimakasta. Työntekijöillä ei riitä aika hoivaan ja kasvatukseen, vaan heidän pitää omien töiden ohella huolehtia tehtävistä, jotka eivät varsinaisesti kuulu heidän tehtävänkuvaan. Toistuvat epäkohdat, kestämätön kuormitus sekä epäkohtiin puuttumattomuus on myös aiheuttanut ammattilaisten siirtymistä muihin tehtäviin. Tämä on monella tavoin lyhytnäköistä ja täysin kestämätöntä politiikkaa!
Hiljaisuus, epäkohtien kieltäminen ja puuttumattomuus saa nyt loppua. Meidän pitää asettaa vanhustenhoidossa hoitajamitoitus. Varhaiskasvatuksessa tulee taas palauttaa subjektiivinen päivähoito-oikeus, jolla on suora vaikutus ryhmäkokoihin ja lasten vaihtuvuuteen. Tilapäisiä ylityksiä mitoituksissa ja suhdeluvuissa tulee tarkastella erittäin kriittisesti.
Valvontaan täytyy osoittaa riittävät resurssit, jotta valvontaa aidosti pystytään toteuttamaan. Kaikessa toiminnassa täytyy myös siirtyä systemaattisempaan palautteen keräämiseen niin asiakkailta kuin henkilökunnalta. Lisäksi kuntien hankintaosaamista tulee kehittää siihen suuntaan, jossa painoarvo on laadullisissa kriteereissä.
Voitontavoittelu lasten tai vanhusten kustannuksella ei ole oikein ja sille tulee laittaa piste. Lapset ja vanhukset yksinkertaisesti ansaitsevat parempaa!
