Kaupunginvaltuuston kokouksessa 14.5.2018 käsiteltiin muun muassa tarkastuslautakunnan arviointikertomusta. Arviointikertomus on hyvä katsaus siihen, miten valtuuston asettamat toiminnan ja talouden tavoitteet ovat toteutuneet ja onko toiminta järjestetty tuloksellisella ja tarkoituksenmukaisella tavalla. Pidin arviointikertomukseen liittyen seuraavanlaisen puheenvuoron:
Aluksi haluan kiittää erittäin hyvin toteutetusta ja tarkasta arviointikertomuksesta.
Hyvinvointilautakunnan osalta asetettujen tavoitteiden toteutuminen näyttää todella huolestuttavalta. Toteutumattomista tavoitteista haluan nostaa esille erityisesti ennaltaehkäiseviin ja kevyempiin palveluihin siirtymisen sekä henkilöstön sairauspoissaolojen vähentämisen.
Raskaimmissa palveluissa kasvua on erityisesti tapahtunut lasten ja nuorten palveluissa. On järkyttävää lukea, etteivät esim. nuorten mielenterveyspalveluiden tarpeeseen pystytä vastaamaan. Kysymys kuuluu, miten tässä näkyy systemaattinen alibudjetointi hyvinvointilautakunnalle ja sivistys- ja kulttuurilautakunnalle? Miten meillä on jatkuvasti varaa raskaampiin palveluihin, mutta ei ennaltaehkäisevään toimintaan?
Pitäisikö ennaltaehkäisevien kehittämistoimenpiteiden osalta budjetoinnin olla ylivuotista ja näin kestävämmällä pohjalla?
Nyt keväällä pidetyssä hyve- ja siku-lautakuntien yhteisseminaarissa tuli hyvin ilmi yhteinen tahtotila yhteistyön lisäämiseen ja painopisteen siirtämiseen ennaltaehkäisyn puolelle. Uskon, ettei tämä ole mitenkään uusi asia. Ehkä surullisinta ja ongelmallisinta onkin, ettei se tavoite realisoidu talousarvioon ja lautakuntien käyttösuunnitelmiin.
Sairauspoissaolot ovat korkeat erityisesti sosiaalipalveluissa ja ikäihmisten palveluissa. Faktahan on, että hyvin toimivat palvelut rakentuvat motivoituneiden ja hyvinvoivien työntekijöiden toimesta.
Tähän sairauspoissaolojen kasvuun varmasti vaikuttaa työn voimakas kuormitus ja esimerkiksi lastensuojelun puolella asiakasmäärien lisääntyminen. Kuormituksen taklaamisen lisäksi pitää miettiä johtamista, mentorointia sekä koulutuspäivien ja kehityskeskustelujen toteutumista.
Painopiste näissä kysymyksissä on vahvasti määrällisten mittareiden tarkastelussa. Kun kyseessä on henkilökunnan hyvinvoinnin parantaminen, täytyy mielestäni henkilökunnan ääni kuulua paremmin myös arviointikertomusta laadittaessa. Olisiko jatkossa hyvä laajentaa tarkastuslautakunnan arviointikäyntejä niin, että lautakunta kohtaisi ja haastattelisi enemmän henkilökuntaa tai edes luottamushenkilöitä?