Vuosien saatossa työmarkkinat ovat rakenteellisesti muuttuneet radikaalisti ja tätä myöten kuilu yliopistojen tarjoaman koulutuksen ja työelämän välillä on kasvanut. Yhteiskunta luo valtavaa painetta pidentää työuria ja yliopistoista tulisi valmistua mahdollisimman nopeasti, mielellään tietysti koulutusta vastaaviin tehtäviin.
Nykyään putkitutkinnon suorittanut tuore maisteri ei kuitenkaan enää ole kuumaa kamaa villeillä työmarkkinoilla. Jotta voimme puhua akateemisesta asiantuntijasta putkitutkinnon suorittaneen maisterin sijaan, tulee opiskelijoiden saada koulutuksestaan substanssiosaamisensa lisäksi taitoja, jotka tukevat moniammatillista tiimityöskentelyä, tiedon soveltamista, arviointikykyä ja elinikäistä oppimista.
Yhteiskunnassamme vallitseekin paradoksi valmistumisaikojen ja työnantajien odotusten välillä. Kuinka yliopisto pystyy sitten vastaamaan tähän haasteeseen ja valmistamaan opiskelijoita tulevaisuuden työelämään? Työelämätaitoja varten voidaan tehdä erillisiä tulevaisuuden työelämätaitoja tukevia kurssikokonaisuuksia, mutta lähtökohtana tulisi olla, että osaaminen tuotetaan toimivien pedagogisten ratkaisuiden ja ongelmalähtöisen oppimisen kautta. Erästä lempipedagogiani lainaten: “Tell me and I will forget. Show me and I may remember. Involve me and I will understand.”
Jo ensimmäisissä peruskursseissa tulisi käydä ilmi, mihin näitä taitoja tulevaisuuden työssäni tarvitsen, mihin sovellan tätä tietoa. Mietittäessä opintosuunnitelmia tai yksittäisiä kurssikokonaisuuksia sekä niiden osaamisperusteita, mukana tulisi olla myös työelämäyhteys. Tämä yhteys saavutetaan ottamalla suunnitteluun mukaan koulutusohjelmasta valmistunut alumni tai tekemällä yhteistyötä työmarkkinaosapuolien ja yritysten kanssa. Parhaimmillaan tämä yhteistyö kehittää sekä koulutusta että tulevaisuuden työelämää.
Itse kursseilla tulee asiantuntijuutta tukea teoreettisten käsitteiden opiskelun lisäksi lisäämällä opintoihin opitun tiedon soveltamista. Kursseilla tulisi säännöllisesti tarjota opiskelijoille omaan alaan liittyviä ongelmia, joita he pääsevät tiimeissä ratkaisemaan alan kirjallisuutta hyödyntäen. Tarjoamalla projektiluonteisia töitä sekä harjoitteluita korostuu opiskelussa teorian lisäksi myös kokemus ja käytäntö. Näin opiskelijat saavat mahdollisuuksia toimia kuten oman alansa ammattilaiset ja asiantuntijat.
Kun koulutuksessa teoria integroituu aidosti kokemukseen ja käytäntöön, vaikuttaa se selkeästi myös opiskelijoiden motivaatioon suoriutua opinnoissaan. Selkeät työelämäyhteydet sekä ongelmalähtöinen ja yhteisöllinen lähestymistapa opetuksessa antavat mahdollisuuksia yhdistää kahta yliopiston ydintehtävää: opetusta ja tutkimusta. Tanssi yliopistokoulutuksen ja työelämän välillä on kuin haastavaa tangoa. Koreografia on jo tiedossa, mutta se vain tulisi saada parketille.
Kolumni julkaistu Oulun ylioppilaslehdessä Ylkkärissä 10/2014